Loppuvuodesta ennätyskallis

Aiemmin kirjoitin, että tuulivoiman yritystukia maksetaan Suomessa tuulisena päivänä miljoona euroa päivässä (Miljoona euroa päivässä). Eilen 1.11.2015 myös tuulivahinko.fi -laskurin mukaan miljoona euroa tukia ylittyi päivässä (Kuva 1). Ilman kansalaistoimintaa kustannus veronmaksajalle olisi ollut yli kaksi ja puoli miljoonaa euroa päivässä (Tuulivoiman kansalaistoiminta on säästänyt miljardin).


Kuva 1: Tuulivahinko 1.11.2015 

Loppuvuodesta on tulossa veronmaksajille ennätyskallis. Alan suurin toimija Tuuliwatti teki tuotantoennätyksensä lokakuussa 2015 (Kuva 2), vaikka alkuvuotta on pidetty poikkeuksellisen tuulisena. Kasvanut tuotantomäärä nyt loppuvuodesta johtuu suuremmasta tuotantokapasiteetista (Tuulivoiman rakennetun kapasiteetin ja maksettujen tukien toteuma).

 Kuva 2: Tuuliwatti tuotanto [Tuuliwatti]

Tuulivoiman tuotanto hyppelehtii melkoisesti. Kuvassa 3 on esitetty tuulisähkön tuotanto ja sähkönkulutus Suomessa kumpikin omalla skaalallaan aikaväliltä 1.9.2015 - 1.11.2015. Tuulivoiman tuotanto on kulutukseen nähden lähes satunnainen. Valitettavasti monella jaksolla tuotanto on laskee kun sähköä tarvittaisiin ja nousee kun sähköä ei tarvita.

 Kuva 3: Tuulivoiman tuotanto ja sähkönkulutus 1.9.2015 - 1.11.2015 Suomessa

Kommentit