THL epidemiamallin ennustetarkkuus osoittautui todella heikoksi

Suomen hallitus saattoi maassamme poikkeusolot voimaan päätöksellään 16.3. eli reilut kaksi kuukautta sitten. Nyt on hyvä hetki verrata minkälainen on hallituksen päätöksen muistiossa olevan THL:n epidemiaennusteen tarkkuus. Tuolloin THL esitti kolme skenaariota joiden mukaan tällä hetkellä Suomessa pitäisi olla lievässä skenaariossa noin puoli miljoonaa, keskivaikeassa miljoona ja vaikeassa skenaariossa noin 1,4 miljoonaa tartunnan saanutta ihmistä.
Suomessa on tällä hetkellä diagnosoitu noin 6000 koronaviruksen saanutta. Mikäli arvioimme että tartunnan saaneita on oireettomana viisi kertaa enemmän, niin tartunnan saaneita olisi nyt noin 30 000 Suomessa. THL:n ennusteen ennustevirhe on 15 - 50 kertaa liian suuri toteumaan verrattuna skenaariosta riippuen eli tuhansia prosentteja. Missään tapauksessa nyt tartunnan saaneita ei ole likimainkaan ennustettuja määriä.

Tilanne on ennusteen osalta kehittymässä heikkoon suuntaan, koska vaikean skenaarion mukaan heinäkuussa tartunnan saaneita pitäisi olla kolme miljoonaa, keskivaikean mukaan kaksi miljoonaa ja lievän mukaan miljoona. Mikäli epidemia Suomessa pysähtyisi noin 10 000 diagnosoituun tartunnan saaneeseen eli tartunnan saaneita olisi yhteensä luokkaa 50 000 niin ennustevirhe kasvaa heinäkuuhun mennessä 20 - 60 kertaiseksi.
Nyt lukijalla herää kysymys että eikös sairaalapaikkojen määrän ennustaminen sujunut jossain kohtaa varsin hyvin? Eikös jossain kohtaa muutkin olleet samoilla linjoilla THL-ennusteen kanssa?

Ei. Valitettavasti tilanne on se, että THL:n malliin on syötetty oletuksena erittäin korkea (20x-30x) oireettomien tartunnan saaneiden määrä. Tavallaan tätä yhtä virhettä on paikattu mallissa muilla virheillä eli liian matalalla kuolleisuudella, jne.

Jokainen ymmärtää yllä olevista kuvista ettei tauti missään vaiheessa levinnyt kuten malli ennusti. Nyt tutkimus on myös osoittanut että kuolleisuus on korkeampi kuin mallissa oletettu 0,05% ja 0,1%, mutta tätä ei voi malliin laittaa koska sen jälkeen malli antaisi ulos paljon enemmän kuolleita kuin Suomessa on tapahtunut. Oikea tapa olisi korjata väärä oletus tartunnan saaneiden määrästä.

Heikosta ennustetarkkuudesta huolimatta en kritisoi tehtyjä päätöksiä. Korona on osoittautunut tappavammaksi mutta helpommaksi tukahduttaa kuin pari kuukautta sitten moni luuli.


Kommentit