Tuhat tuntia viivan alle - tuulivoimasähkön tuotantokustannukset romahtivat

Tuulivoiman yritystuet ovat herättäneet keskustelua. Jättimäisten tukien syy on yksinkertainen: tekniikan kehittyessä tuotantotuen tasoa ei päivitetty, vaikka se on EU:n komissiolle luvattu tehdä.

Tuulivoimalla tuotetun sähkön tuotantokustannukset ovat romahtaneet ympäri maailmaa. Yhdysvaltojen energiaministeriön tuoreen raportin mukaan viime vuonna tuotantokustannus on noin 40 €/MWh hyvällä alueella. Tanskan energiaministeriö päätyi viime vuonna samankaltaisiin numeroihin uusien voimaloiden keskiarvona.

Keskeinen tekijä on teollisen mittakaavan jättituulivoimalan kyky tuottaa sähköä suurempi osan vuoden tunneista. Tanskassa teolliset tuulivoimalat tuottavat sähköä vuosittain lähes tuhat tuntia enemmän kuin pienemmät. Voimalat ovat korkeampia ja roottori on suurempi - pyyhkäisypinta-ala on jo puolitoista hehtaaria. Pienen mäen kanssa korkeus lähentelee Eiffel-tornia. 

Suomessa tuulivoimatuen taso laskettiin olettaen 2400 vuosittaista tuntia sähköntuotantoa maksimiteholla. Nyt suositut uudet Nordex, Vestas ja Siemens voimalat tuottavatkin Suomessa keskimäärin noin 3200 tuntia vuodessa sähköä ja parhaat yli 3600 tuntia. Taaleritehdas markkinoi uuden 166 MW alueen tuottavan 3584 tuntia sähköä vuodessa. Tanskassa parhaat tuottavat jo yli 5000 tuntia. Tuotantokyky on yhä kasvussa.

Mitä tämä tarkoittaa Suomen tuulivoimaan sijoittavalle luxemburgilaiselle rahastolle? Voimala-alue saavuttaa kohtuulliset voitot 2400 tunnin kohdalla. Jos voimala-alue jauhaa sähköä 3600 tuntia, loppujen 1200 tunnin tuet ropisevat suoraan ylimääräisenä voittona viivan alle. Kymmenen 3,3 MW turbiinin voimala-alueella ylimääräinen voitto on nyt korotetun tariffin aikaan 5,9 miljoonaa euroa vuodessa. Ensi vuodesta eteenpäin ylimääräinen voitto on 3,3 miljoonaa vuosittain eikä enää laske. Takuuhinnan 12 vuoden aikana ylimääräisiä voittoja kertyy kymmeniä miljoonia euroja yhdestä ainoasta tuulivoima-alueesta veronmaksajien piikkiin. Oman pääoman tuotto on kymmeniä prosentteja - jopa 50% vuodessa!

Suomen viranomaiset ovat EU:n komissiolle luvanneet tarkastaa tuulivoimatuen tason vuosittain. EU:n komissiolle esitetyllä kaavalla 2400 tuntia tuotti 83,5 €/MWh tukitason. Samalla kaavalla 3000 tuntia tuottaisi noin 55 €/MWh tason ja 3500 tuntia vain noin 44 €/MWh tason. Eli Tanskan ja Yhdysvaltain lukemia lähestytään.


Kuva: Oman pääoman tuotto huipunkäytön mukaan (TEM 2009 laskelma)

Hallitus on tuomassa tuulivoimatuet eduskunnan käsittelyyn. Tuen taso tulee päivittää tämän päivän luvuilla, kuten EU:n komissiolle on luvattu. Fiksu taso voisi olla alle 55 €/MWh ja ensi vuonna uuden tekniikan mukainen. Luxemburgilainen rahasto pärjää ilman ylimääräisiä jättivoittoja. Leikataan vaikka vähemmän koulutuksesta.

Kommentit

  1. Hei

    Kirjoitin Uuteen Suomeen alla olevan kommentin:


    Olen erittäin kriittinen tuulivoimasähköstä ; teknisesti, taloudellisesti ja ympäristön kannaltakin ; kirjoittanut kymmeniä tuulivoimakriittisiä kirjoituksia jne..

    Tuulituki on järjetöntä rahan polttoa.

    Mutta , nyt olen ristiriitaisessa tilanteessa näiden viime aikaisten "tuulivoimalat tuottavat hulppeasti"- kirjoitusten kanssa.

    En voi olla samaa mieltä.

    Otan esimerkin läheltä täältä Kotkasta.

    Kunnallinen energiayhtiö pystytti kaksi 2,4 MW:n myllyä, hinta 9 miljoonaa.

    Niille on luvattu jopa 35%:n kapasiteettikertoimia :

    Eli ne tuottavat ensi vuonna 24h x 365 x 4,8 MW x 83,50 €/MWh x 0,35 =

    1,2 miljoonaa euroa vuodessa.

    Jos tuo 9 miljoonaa otetaan lainana , 5 % korko ja 15 vuoden laina-aika, tekee se n. 0,9 miljoonaa euroa vuodessa , korko+lyhennys.

    Olen jostain lukenut, että myllyjen käyttö/hallinnointi/huoltokustannukset ( varaosat jne.) olisi n. 20€/MWh.

    Kotkan tapauksessa se tekisi n. 300000€/vuosi.

    Eli tulot olisivat 1,2 miljoonaa vuodessa ja menot saman verran.

    Olen täällä Kotkassa julkisesti useasti todennut, että 15 vuoden päästä olemme veronmaksajina maksaneet saksalaiselle laitetoimittajalle hänen saatavansa ja meille jää loppuun ajetut myllyt ja ´viivan alle´ ei yhtään mitään.

    VastaaPoista
  2. Hei Seppo,

    Kiitos hyvästä kommentista. En ole mainitsemaasi esimerkkiä katsonut numeroina tarkasti läpi.

    Mainitsemillasi parametreillä kyllä tulee tuo lopputulos. Tässä blogissani esittelemäni aineiston pohjalta parametrit eivät vaikuta kuvaavan tuulialan nykytilaa. Tärkeimmät erot:

    1) Mainitsemasi investointikulu ei vaikuta tyypilliseltä eikä edusta alan kehitystä: investointikulut ovat yleisesti tulleet alas

    2) Huoltokulut: skaalautuvat paremmin nimellistehoyksikköön verraten kuin tuotettuun sähkömäärään

    Nähdäkseni ala on ylikuumentunut koska tuotantokustannukset ovat selvästi alle tariffin takuuhinnan. Kukaan ei olisi kiinnostunut rakentamaan viisinkertaista määrää voimaloita kiintiöön nähden jos toiminta ei olisi kannattavaa.

    Suosittelen lukemaan Anni Mikkosen opinnäytetyön, Tuuliwatin tilinpäätöksen sekä saksalaisten sijoittajien tuottolupauksia. Myös energiaviraston tukijärjestelmän tuoreita numeroita kannattaa seurata tarkasti. Myös Kotkan voimalat ovat tuottaneet tänä vuonna ihan mukavasti.

    Ystävällisin terveisin,

    VastaaPoista

Lähetä kommentti