Pohdin tässä tekstissä mistä syystä kaupunkisuunnittelussa liikennejärjestelyitä koskevat päätökset herättävät kiihkeitäkin tunteita. Usein paremmalla toisen osapuolen ymmärtämiselle keskustelu on kunnioittavampaa ja rakentavampaa.
Niin tiiviissä kaupungissa kuin harvemmin asutulla maaseudulla vapaus halutessaan liikkua paikasta toiseen on yksi keskeisiä oikeuksia.
Liikennejärjestelmän pääpiirteisenä historiana teollistuva yhteiskunta nopeutti 1800-luvulla maan päällä liikkumista rautateiden avulla ja ratkaisi samalla suurien tavara- ja ihmismäärien siirron. Kaupunkien välille rakennettiin rautateitä mutta kaupunkien sisällä ja ympäristössä liikkuminen oli kömpelömpää. Tieverkko oli tuohon aikaan heikko ja hevosen lanta kaupunkien ympäristöongelma.
Polkupyörä toi 1900-luvun taitteessa edullisen tavan matkustaa pidempiäkin matkoja esimerkiksi tanssiaisiin paria etsimään. Yhdessä markkinatalouden leviämisen kanssa valtaa päätöksistä siirtyi enemmän yhdelle ihmiselle. Myös liikkuminen tapahtui juuri silloin kun kukin halusi eikä järjestelmäehtoisesti rautatieaikataulujen mukaan. Yhden teorian mukaan polkupyörä voimisti yksilökeskeistä ajattelua liikkumisessa ja se myöhemmin vaikutti yksityisautoilun leviämiseen.
Tiiviissä kaupunkiasumisessa kaikki eivät voi ajaa omalla autolla ruuhkien ja teiden vaatiman pinta-alan vuoksi. Tiet muuttuvat enemmän rajoitteeksi ja ihmisten on ratkaistava yhdessä miten vapaa liikkuminen toteutetaan.
Harvemmin asutussa ympäristössä ei kannata luoda joukkoliikennejärjestelmiä ja teiden vaatima pinta-ala on pienempi ongelma. Mikäli haluamme säilyttää yksilön liikkumisen vapauden tasa-arvoisena harvaanasutun ja tiiviin asumisen välillä, tarvitaan eri keinot.
Mieleeni nousee kaksi ajattelijaa, jotka selittävät ainakin osittain mistä konfliktissa on kyse. Ensimmäinen on Isaiah Berlinin essee Kaksi vapauden käsitettä (Wikipedia) ja toinen John Rawlesin vapausperiaate (Wikipedia).
Rawlesin vapausperiaatteen mukaan ihmisille on taattava mahdollisimman laajat vapaudet niin etteivät ne rajoita muiden samanlaisia vapauksia. Berlin puolestaan kuvaa yksilön vapauden jostakin ja oikeuden johonkin. Onko kukin oikeutettu liikkumaan silloin kun tahtoo muista riippumatta ja missä kohtaa oma liikkumisen vapaus alkaa kaventaa muiden vastaavaa? Onko kyse vapaudesta itse valita järjestelmästä riippumatta vai järjestelmän tarjoamasta vapaudesta?
Kun rakennetaan kaupunkibulevardi, jätetään keskustatunneli rakentamatta tai otetaan autokaistoja joukkoliikenteen käyttöön, kavennetaan niiden ihmisten liikkumisen vapautta, jotka toteuttavat liikkumista autolla. Samalla laajennetaan niiden ihmisten vapauksia, jotka liikkuvat joukkoliikennevälineillä.
Kaupunki ei ole tasaisen tiivis eikä joukkoliikenne tarjoa tasa-arvoista palvelutasoa kaupungin eri alueilla.
On veteen piirretty raja missä kohtaa joukkoliikenteen edistäminen alkaa tarpeettoman paljon rajoittamaan yksityisautoilijan vapautta liikkua.
Kommentit
Lähetä kommentti