Vuosaaren sataman merkitys Helsingin kasvuun ja kilpailukykyyn asuntomarkkinoilla

Helsingin rakentaminen ja kasvu on kohdistunut viime vuosina keskustaan etenkin Jätkänsaaren, KalasatamanSompasaaren ja Keski-Pasilan alueille. Rakentaminen erottuu jo selvästi ilmakuvien tasolta ja kasvun ennustetaan jatkuvan vahvana tulevina vuosina näillä alueilla.

Historiaa tuntematon voisi ajatella, että kaupunkisuunnittelussa tapahtui 2010-luvulla ajattelutavan muutos, jonka myötä rakentamista alettiin suunnata keskustaan. Nyt nähtävän keskustarakentamisen päätös tehtiin kuitenkin yli kymmenen vuotta aikaisemmin. Viime vuosina on lähinnä hiottu yksityiskohtia ja jaettu tontteja.

Jätkänsaaren, Sompasaaren, Kalasataman ja Keski-Pasilan rakentamisen mahdollisti päätös laajentaa Vuosaaren satamaa. Vuosaaren satamasta käytiin väkevä poliittinen vääntö 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Vuosaaren sataman rakentaminen alkoi lopulta vuonna 2003 ja saatiin valmiiksi vuonna 2008. Alla olevassa ilmakuvassa sataman alue ennen ja sataman rakentamisen jälkeen.  

Kun Vuosaaren satama saatiin valmiiksi, keskustan alueita vapautui asuntorakentamiseen. Tarkemmin aiheesta kiinnostuneille löytyy materiaalia esimerkiksi Väylä-viraston julkaisusta sataman suunnittelusta toteutukseen

Yli vuosikymmenen kestäneen väännön aikana aktiivisimmin satamaa vastusti poliittisista puolueista Vihreät laajalla rintamalla. Poliittisesta konfliktista tarkemmin kiinnostuneille yhtenä vinkkinä aiheesta tehty gradu.

Esimerkiksi vielä vuonna 2001 ympäristöministeri Satu Hassi pyrki estämään sataman rakentamisen EU:n kautta ja Vihreät äänestivät 2002 Vuosaaren sataman rakentamista vastaan kunnallistasolla Helsingissä. 

Mikäli Vuosaaren satama olisi tuolloin kaatunut, Jätkänsaarta, Kalasatamaa, Sompasaarta ja Keski-Pasilaa ei olisi saatu nykyisellä tavalla kehitettyä. Nykytiedon valossa tämä olisi ollut mittava heikennys Helsingin kilpailukykyyn 2010-luvulla. Ilman Vuosaaren päätöstä satamatoiminnot olisi siirretty jonnekin muualle mutta tuo olisi ollut epävarma ja pitkä prosessi.

Kommentit