Kolmannen korona-aallon tartuntahuippu ohitettiin helmikuun loppupuolella

Suomi on sulkutilassa ja media seuraa herkeämättä koronan uusia tilastotietoja. Tässä yhteenvetona Twitterissä tekemäni huomiot (Menikö huippu jo 2021-03-08 ja Huippu meni jo 2021-03-09  ja 2021-03-11). 

Koronaviruksen kolmannen aallon tartuntahuippu ohitettiin Suomessa noin 24.2.2021. 

Vielä parivertailuna maaliskuun ensimmäiset kaksi viikkoa. Laboratoriotulosten mukaan datat on peräisin THL koronakartasta ja raportoidut poimittu mediasta. 

Moni on ollut huolissaan pk-seudun tilanteesta. Helsingin, Espoon, Vantaan ja koko HUS-alueen tartuntamäärät näyttävät alkuvuoden osalta tältä. Viikko 10 data on kesken joten sitä ei voi verrata aiempiin.

Monella on vaikeuksia hahmottaa viiveitä joita eri koronaan liittyviin numeroihin liittyy. Suosittelen lukemaan tämän 10 000 akateemista viittausta saaneen tieteellisen artikkelin tai ainakin katsomaan seuraavan kuvan ajatuksella

Tulevasta ei toki voi tietää ja on mahdollista että tartuntamäärät kääntyisivät ensi viikolla nousuun. Pidän tätä epätodennäköisenä koska ensi viikon numeroissa alkaa näkyä sulkutilan vaikutukset.

Twitter-keskustelu asiaan liittyen löytyy täältä.


Kommentit