Yhdyskuntasuunnitteluksi kutsuttu kokonaisuus ohjaa lähiympäristössäsi tapahtuvia muutoksia (Wikipedia). Ajankohtainen esimerkki aiheen moniulotteisuudesta on Helsingin kaupunkibulevardeihin liittyvä keskustelu (Helsingin Sanomat), (YSS / Olavi Syrjänen), (Kimmo Lapintie), (Anni Sinnemäki), (Pasi Toiviainen), jne. Keskusteluun osallistutaan hyvin erilaisilta pohjilta. Yleistä tietoa yhdyskuntasuunnittelusta julkaisee esimerkiksi yhdyskuntasuunnittelun seura (YSS).
Kansalaiset ovat ryhmittyneet keskustelun osapuoliksi myös yhdistysten ja sosiaalisen median kautta. Esimerkkeinä Malmin lentokenttään, Tuomarinkylän ympäristöön ja Keskuspuiston kaventamiseen liittyen löytyy keskusteluryhmät (Malmi, Tuomarinkylä, Keskuspuisto) sekä sivustot (Malmi, Tuomarinkylä, Keskuspuisto). Malmin lentokenttää puolustavaan addressiin kansalaiset lisäksi keräsivät noin 70 000 allekirjoitusta ja Keskuspuistoa puolustavassa addressissa on nyt noin 9000 nimeä.
Ympäristöä koskevista asioista on myös helppo möläytellä vähättelevästi jos aihe ei kosketa itseä. Arvokkaaksi koetun asian lyttäämisellä, marginalisoimisella ja vähättelyllä on myös helppo loukata toista osapuolta. Erityisesti näistä syistä johtuen ihmisiä on syytä kuunnella kunnioittaen. Epäkunnioittava toiminta myös ruokkii vastakkainasettelua. Pehmeitä arvoja ei ole helppo puolustaa.
Kunnallinen päätöksenteko ei ole ehkä Suomessa tottunut altistamaan päätöstensä perusteita täysin avoimelle kritiikille. Yhdyskuntasuunnittelun lehden pääkirjoituksessa tarjotaan kiinnostava näkökulma aiheeseen eräässä asiayhteydessä (YSS):
Minua fiksumpi tuttavani totesi Bismarckia siteeraten politiikan olevan "Mahdollisuuksien taidetta." Mielestäni se on todella hyvin sanottu. Kaikki mahdollisuudet tulisi selvittää avoimesti mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja sen jälkeen taiteilla.
Näen paljon mahdollisuuksia avoimen tiedon hyödyntämisessä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Avoin tapa on myös johtamisen filosofia: se antaa mahdollisuuden korjata virheelliset argumentit ennen päätöstä. Suomessa tuskaillaan usein, että jokin asia kehittyi eri tavalla kuin uskottiin. Ketä uskottiin ja kuultiin?
Matti Alahuhta kirjoittaa kirjassaan, että mikäli jotain päätöstä vastustetaan, ei ole keskusteltu tai vaihdettu tarpeeksi tietoa (Johtajuus). Samasta teemasta puhui Risto Siilasmaa viime vuoden syksyllä pitämissään puheissa: avoin tiedonjako ja avoin keskustelu luo luottamusta (Nexterday). Etenkin kansainvälisien yrityksien avoimessa kilpailussa päätöksien täytyy olla laadukkaita. Mandaattien puolustaminen ja politikointi saavat Alahuhdalta kovaa kritiikkiä: johdon täytyy välittömästi sulkea sellainen pois.
Mielestäni yhteiskuntasuunnittelussa ja muussa julkisessa keskustelussa ollaan jääty Siilasmaan ja Alahuhdan ajattelusta jälkeen. Meidän täytyisi miettiä miten julkinen puoli ottaisi käyttöön saman tavan johtaa.
Kunkin intressiryhmän tulisi jalostaa argumentaationsa avoimesti mahdollisimman laadukkaaksi paketiksi. Omaan asiantuntemukseensa nojaten kukin voi halutessaan tarjota jonkin yksityiskohdan päätöksenteon tueksi. Kerättyjen addressien määrät tarjoavat myös lisätietoa miten laajasti näkökulmat ovat edustettuina.
On aidosti vaikea sanoa mikä arvo on keskuspuistolla. Tai mikä arvo on Malmin lentokentällä? Ja mitä on niiden vastapainona? Ketkä kaikki varsinaisesti tukevat rakentamista ja ketkä vastustavat sitä? Kuinka suurta osaa asia ei kosketa? Ilman kunnioittavaa tapaa kuulla ihmisiä on vaikea määrittää kohtuullisia valintoja.
Helsingin kokoisessa kaupungissa kipuillaan asian kanssa vaikka kysymyksessä on Suomen suurin työnantaja ja virkakoneisto. Pienissä kunnissa esimerkiksi tuulivoimarakentamiseen liittyen yhteiskuntasuunnittelu on avoimen tiedon kanssa lapsenkengissä. Kansalaiset osallistuvat päätöksentekoon samoilla periaatteilla kuin keskuspuiston tai Malmin lentokentän puolustajat. Toinen osapuoli pienien kuntien päätöksenteossa ei ole tottunut tämänkaltaiseen vuorovaikutukseen. Uusi osapuoli haastaa uusilla toimintatavoilla vanhan tavan tehdä päätöksiä.
Avoin tieto pyrkii mukaan päätöksentekoon korjaamaan virheelliset argumentit. Avoimen tiedon ei ole tarkoitus haastaa itse valtaa vaan varmistaa päätöksenteon kestävyys. Jos Suomi meinaa pärjätä kovenevassa kilpailussa ei meillä ole varaa olla käyttämättä kaikkea saatavilla olevaa tietoa.
Kansalaiset ovat ryhmittyneet keskustelun osapuoliksi myös yhdistysten ja sosiaalisen median kautta. Esimerkkeinä Malmin lentokenttään, Tuomarinkylän ympäristöön ja Keskuspuiston kaventamiseen liittyen löytyy keskusteluryhmät (Malmi, Tuomarinkylä, Keskuspuisto) sekä sivustot (Malmi, Tuomarinkylä, Keskuspuisto). Malmin lentokenttää puolustavaan addressiin kansalaiset lisäksi keräsivät noin 70 000 allekirjoitusta ja Keskuspuistoa puolustavassa addressissa on nyt noin 9000 nimeä.
Ympäristöä koskevista asioista on myös helppo möläytellä vähättelevästi jos aihe ei kosketa itseä. Arvokkaaksi koetun asian lyttäämisellä, marginalisoimisella ja vähättelyllä on myös helppo loukata toista osapuolta. Erityisesti näistä syistä johtuen ihmisiä on syytä kuunnella kunnioittaen. Epäkunnioittava toiminta myös ruokkii vastakkainasettelua. Pehmeitä arvoja ei ole helppo puolustaa.
Kunnallinen päätöksenteko ei ole ehkä Suomessa tottunut altistamaan päätöstensä perusteita täysin avoimelle kritiikille. Yhdyskuntasuunnittelun lehden pääkirjoituksessa tarjotaan kiinnostava näkökulma aiheeseen eräässä asiayhteydessä (YSS):
- "Nyt käytävä keskustelu isoista kaupunkirakenteellisista kysymyksistä poikkeaa aikaisemmasta. Avoin data on ainakin toistaiseksi päätynyt vain niiden käyttöön, jotka voimallisimmin haluavat muuttaa maailman mieleisekseen. Hiljaisina pysyvät niin konsulttimaailman edustajat kuin virkamiehetkin. Käynnissä olevaa tiivistämiskeskustelua viedään pitkälti asuntotuotantopaineisten poliitikkojen ja kaupunkitaloudellisten kuiskaajien toimesta."
Minua fiksumpi tuttavani totesi Bismarckia siteeraten politiikan olevan "Mahdollisuuksien taidetta." Mielestäni se on todella hyvin sanottu. Kaikki mahdollisuudet tulisi selvittää avoimesti mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja sen jälkeen taiteilla.
Näen paljon mahdollisuuksia avoimen tiedon hyödyntämisessä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Avoin tapa on myös johtamisen filosofia: se antaa mahdollisuuden korjata virheelliset argumentit ennen päätöstä. Suomessa tuskaillaan usein, että jokin asia kehittyi eri tavalla kuin uskottiin. Ketä uskottiin ja kuultiin?
Matti Alahuhta kirjoittaa kirjassaan, että mikäli jotain päätöstä vastustetaan, ei ole keskusteltu tai vaihdettu tarpeeksi tietoa (Johtajuus). Samasta teemasta puhui Risto Siilasmaa viime vuoden syksyllä pitämissään puheissa: avoin tiedonjako ja avoin keskustelu luo luottamusta (Nexterday). Etenkin kansainvälisien yrityksien avoimessa kilpailussa päätöksien täytyy olla laadukkaita. Mandaattien puolustaminen ja politikointi saavat Alahuhdalta kovaa kritiikkiä: johdon täytyy välittömästi sulkea sellainen pois.
Mielestäni yhteiskuntasuunnittelussa ja muussa julkisessa keskustelussa ollaan jääty Siilasmaan ja Alahuhdan ajattelusta jälkeen. Meidän täytyisi miettiä miten julkinen puoli ottaisi käyttöön saman tavan johtaa.
Kunkin intressiryhmän tulisi jalostaa argumentaationsa avoimesti mahdollisimman laadukkaaksi paketiksi. Omaan asiantuntemukseensa nojaten kukin voi halutessaan tarjota jonkin yksityiskohdan päätöksenteon tueksi. Kerättyjen addressien määrät tarjoavat myös lisätietoa miten laajasti näkökulmat ovat edustettuina.
On aidosti vaikea sanoa mikä arvo on keskuspuistolla. Tai mikä arvo on Malmin lentokentällä? Ja mitä on niiden vastapainona? Ketkä kaikki varsinaisesti tukevat rakentamista ja ketkä vastustavat sitä? Kuinka suurta osaa asia ei kosketa? Ilman kunnioittavaa tapaa kuulla ihmisiä on vaikea määrittää kohtuullisia valintoja.
Helsingin kokoisessa kaupungissa kipuillaan asian kanssa vaikka kysymyksessä on Suomen suurin työnantaja ja virkakoneisto. Pienissä kunnissa esimerkiksi tuulivoimarakentamiseen liittyen yhteiskuntasuunnittelu on avoimen tiedon kanssa lapsenkengissä. Kansalaiset osallistuvat päätöksentekoon samoilla periaatteilla kuin keskuspuiston tai Malmin lentokentän puolustajat. Toinen osapuoli pienien kuntien päätöksenteossa ei ole tottunut tämänkaltaiseen vuorovaikutukseen. Uusi osapuoli haastaa uusilla toimintatavoilla vanhan tavan tehdä päätöksiä.
Avoin tieto pyrkii mukaan päätöksentekoon korjaamaan virheelliset argumentit. Avoimen tiedon ei ole tarkoitus haastaa itse valtaa vaan varmistaa päätöksenteon kestävyys. Jos Suomi meinaa pärjätä kovenevassa kilpailussa ei meillä ole varaa olla käyttämättä kaikkea saatavilla olevaa tietoa.
Kommentit
Lähetä kommentti