Hukutettua ja kuivattua maata

Suomen Kuvalehdessä on kiinnostava artikkeli merkittävästä kupari- ja nikkeliesiintymästä, joka löytyi harvinaisen suojellun suon alta Lapista (SK 10.7.2016). Asetelma on polarisoitunut vahvasti Natura-suojellun Viiankiaapan sekä vahvojen taloudellisten etujen välillä (Metsähallitus, Luontoon.fi, Sodankylän verkkolehti). Suomessa on maa-alueita kuivatettu ja hukutettu niin kaivos- ja metsäteollisuuden kuin vesivoiman ja maatalouden tarpeisiin. Käsittelen tässä kirjoituksessa näitä teemoja.

Kuva 1: Lokan tekoallas ja vesivoima (Yleisradio: Hukutettu maa)

Suomen Kuvalehden kirjoituksessa sivutaan kotimaisen soiden suojelun historiaa - miten käsitys suosta muuttui 1940-50-lukujen joutomaasta 1978 kansalliseen soidensuojeluohjelmaan. Välissä 1960-luvulla valtio suoritti miljoonien hehtaarien metsäojituksia ja valjasti jokia vesivoiman tuotantoon.

Taloudellisten etujen ja luontoarvojen mittaamista samalla vaa'alla on Suomessa harjoiteltu viime vuosikymmeninä eri tavoin. Yksi ensimmäisistä näkyvistä yhteenotoista tapahtui vuonna 1979 Koijärvellä, kun aineettomat arvot ja omistusoikeus törmäsivät ensimmäisen kerran näyttävästi yhteen (Wikipedia). Yhteenoton lopputuloksena Koijärveä ei kuivatettu.

Vuotoksen tekojärvi on jäänyt myös toteuttamatta, vaikka siitä on säännöllisesti keskusteltu viime vuosikymmeninä (Wikipedia). Suomeen on kuitenkin toteutettu lähes kaksi kertaa Vuotosta suurempi tekojärvi. Esimerkkinä vesivoiman aiheuttamista muutoksista Euroopan suurin aapasuo, nimeltään Posoaapa, jäi vesivoiman Lokan tekoaltaan alle vuonna 1967. Lokka on nykyään Euroopan unionin suurin tekojärvi, jonka avulla säädellään Kemijoen vesivoimalaitoksille tulevan veden määrää (Wikipedia). Aiheesta kertoo esimerkiksi Yleisradion dokumentti Hukutettu maa (Yleisradio: Hukutettu maa). Dokumentti tarjoaa yhden näkökulman myös Vuotoksen keskusteluun yhä tänäkin päivänä Lokan tekojärven tieltä pakkomuuttaneiden ihmisten haastattelujen ja luontokuvausten muodossa.

Suomi on tuhansien järvien maa. Vesistöt ja koskien myllyt ovat tarjonneet pitkään elinkeinoa ja vesistöjen juridisista kysymyksistä on pitkät perinteet aina keskiajalle saakka (Wikipedia). Vesistöihin liittyvien lakien tulkinnan tekevä taho on vaihdellut lähihistoriassa (Wikipedia).

Suomalaisessa luonnossa ihmisen muokkaukset näkyvät useissa vesistöissä kun hieman selvittää historiaa. Järvien pintoja on usein laskettu etenkin 1950-1960-luvuilla, jolloin koneellinen ojankaivuu maassamme yleistyi ja laajat ojitukset tulivat mahdollisiksi. Perusteluina käytettiin esimerkiksi uuden maan ja rantapeltojen parempaa parempaa käyttö ihmiselle: laskemalla järven pintaa saatiin rantapelto vähemmän tulvaherkäksi. Jos tutun järvesi rantatöyräältä ei löydy vanhoja puita läheltä vesirajaa, löytyykö alkuperäinen rantatöyräs hieman kauempaa? Usein pintaa on saatettu laskea kymmeniä senttejä tai jopa yli metrin. Järven alta paljastunutta maata kutsutaan vesijättömaaksi (Wikipedia).


On ikävä asettaa luontoarvoja ja taloutta vastakkain. Tästä huolimatta näin tulee tapahtumaan jatkossakin. Viiankiaapa olisi kuitenkin todennäköisesti kuivatettu ja malmi kaivettu maasta, mikäli malmiesiintymä olisi löydetty sata vuotta sitten. Suomessa voidaan kuitenkin tänä päivänä pohtia rauhassa jätämmekö malmiesiintymän maahan ja Vuotoksen rakentamatta. Mikä on muuttunut? Lait eivät ole niin paljon muuttuneet. Suomi on teollistumisen ja muun kehityksen myötä vaurastunut. Tulkinta epämääräisistä käsitteistä - kuten yleinen etu - on muuttunut ja ympäristötietoisuus yleistynyt.


Kuva 2: Suomen talous (BKT) 1962 - 2010 (Google public data)

Taloutemme on nyt 25 kertaa suurempi kuin Lokan tekojärven rakentamisen aikoihin (Kuva 2). On ehkä raflaavaa sanoa mutta Suomessa on nyt varaa säilyttää sellaisia alueita ja luontoarvoja, joita aiemmin ei säilytetty. Tänä päivänä Suomessa maan hukuttaminen ja kuivattaminen ei tapahdu yhtä helposti kuin maamme ollessa köyhempi.

Tänään vastakkainasetteluissa on Viiankiaapan sijaan tyypillisemmin vähemmän selviä taloudellisia etuja ja lievemmin suojeltuja luontoarvoja. Ongelma on silti sama: miten paljon muokkaamme ympäristöä ja luontoa taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi.

Kommentit