Olen erittäin kiitollinen isälleni monesta asiasta. Erityisesti siitä, että hän opetti minua ajattelemaan. Nuorempana ajattelin niistä tilanteista kuitenkin eri tavalla. Mielestäni isäni oli huono opettaja, koska hän ei vastannut kysymyksiini suoraan.
Kun esimerkiksi kohtasin koulun matematiikan tehtävissä sellaisia, joita en osannut ratkaista, käännyin isäni puoleen. Isäni ei antanut suoraa vastausta miten tehtävä ratkaistaan, vaan hän tarjosi pieniä vinkkejä tehtävänannon ympäriltä. Joskus se sai minut raivon partalle. Halusin vastausta kysymykseen, mutta isäni ei sitä antanut vaikka hän sen tiesi. Hän oli koulutukseltaan ydinfyysikko ja työskenteli matematiikan professorina eli valmiskin vastaus oli hänellä tiedossa.
Myöhemmin olen huomannut ajatteluni kääntyneen päälaelleen. Hyljeksin valmiita vastauksia etenkin jos intuitio kertoo, että saatetaan liikkua heikoilla jäillä. Joskus olen väärässä kun haastan pitkälle viedyn pohdiskelun. Yleensä tällöin taustalta löytyy joku näkökulma, jota en ole ajatellut. Ne näkökulmat kehittävät ajattelua.
Ammatillisesti eniten kehittyy kun on sopivalla tavalla hyvä ammatillinen itsetunto eikä pyytele anteeksi, mutta samalla riittävän nöyrä, ettei kovapäisenä kuvittele tietävän kaikkea. Erityisesti itselle uusissa tilanteissa minun ei kannata tyytyä ensimmäiseen valmiiseen vastaukseen, vaan kerätä monta näkökulmaa samaan asiaan. Mikäli myöhemmin huomaa valinneensa väärän polun, voi palata takaisin valintatilanteeseen. Miksi valitsin väärän reitin, tuliko uutta tietoa, mitä opin?
Jos yhdeltä henkilöltä kysymällä päädyt toistuvasti tilanteisiin, joihin kukaan ei osannut ennakoida tilanteen menevän, puuttuu aihepiirin hallinnasta jotain. Kysymys ei ole siitä, että joku tyhmä ja toinen viisas. Kysymys on siitä, että tilanteen mukaan tien valintaan vaikuttavat myös monet käytännön reunaehdot. Vasta keskustelun jälkeen valinta on selvä.
Jotkut asiantuntijat kokevat itselleen uhkana mikäli hänen mielipiteensä lisäksi kysyt muita mielipiteitä. Todellinen nöyrä ammattilainen ei osoita tällaista epävarmuutta. Hänelle riittää, että kaikki vaihtoehdot listataan avoimesti ja kukin kertoo minne suuntaan lähtisi. Jos itse esitti väärää suuntaa, on taas oppinut jotakin.
Ajattelun kehittäminen lähtee siitä, että kaikki vaihtoehdot on aina syytä kuunnella ja listata. Sen jälkeen tehdään päätös. Tuska nousee vaihtoehdottomuudesta: "Näin on pakko tehdä." Toisaalta perusteluita ei osata antaa.
Kun esimerkiksi kohtasin koulun matematiikan tehtävissä sellaisia, joita en osannut ratkaista, käännyin isäni puoleen. Isäni ei antanut suoraa vastausta miten tehtävä ratkaistaan, vaan hän tarjosi pieniä vinkkejä tehtävänannon ympäriltä. Joskus se sai minut raivon partalle. Halusin vastausta kysymykseen, mutta isäni ei sitä antanut vaikka hän sen tiesi. Hän oli koulutukseltaan ydinfyysikko ja työskenteli matematiikan professorina eli valmiskin vastaus oli hänellä tiedossa.
Myöhemmin olen huomannut ajatteluni kääntyneen päälaelleen. Hyljeksin valmiita vastauksia etenkin jos intuitio kertoo, että saatetaan liikkua heikoilla jäillä. Joskus olen väärässä kun haastan pitkälle viedyn pohdiskelun. Yleensä tällöin taustalta löytyy joku näkökulma, jota en ole ajatellut. Ne näkökulmat kehittävät ajattelua.
Ammatillisesti eniten kehittyy kun on sopivalla tavalla hyvä ammatillinen itsetunto eikä pyytele anteeksi, mutta samalla riittävän nöyrä, ettei kovapäisenä kuvittele tietävän kaikkea. Erityisesti itselle uusissa tilanteissa minun ei kannata tyytyä ensimmäiseen valmiiseen vastaukseen, vaan kerätä monta näkökulmaa samaan asiaan. Mikäli myöhemmin huomaa valinneensa väärän polun, voi palata takaisin valintatilanteeseen. Miksi valitsin väärän reitin, tuliko uutta tietoa, mitä opin?
Jos yhdeltä henkilöltä kysymällä päädyt toistuvasti tilanteisiin, joihin kukaan ei osannut ennakoida tilanteen menevän, puuttuu aihepiirin hallinnasta jotain. Kysymys ei ole siitä, että joku tyhmä ja toinen viisas. Kysymys on siitä, että tilanteen mukaan tien valintaan vaikuttavat myös monet käytännön reunaehdot. Vasta keskustelun jälkeen valinta on selvä.
Jotkut asiantuntijat kokevat itselleen uhkana mikäli hänen mielipiteensä lisäksi kysyt muita mielipiteitä. Todellinen nöyrä ammattilainen ei osoita tällaista epävarmuutta. Hänelle riittää, että kaikki vaihtoehdot listataan avoimesti ja kukin kertoo minne suuntaan lähtisi. Jos itse esitti väärää suuntaa, on taas oppinut jotakin.
Ajattelun kehittäminen lähtee siitä, että kaikki vaihtoehdot on aina syytä kuunnella ja listata. Sen jälkeen tehdään päätös. Tuska nousee vaihtoehdottomuudesta: "Näin on pakko tehdä." Toisaalta perusteluita ei osata antaa.
Kommentit
Lähetä kommentti