Mistä tiedät että homma EI ole hallussa?

Mistä tunnistat tilanteen, jossa hanke ei ole selittäjällä hallussa? Olen miettinyt hieman monimutkaisempien projektien tilannekatsauksia ja niihin liittyviä koottuja selityksiä.


Projektinhallinnassa ei ole varsinaisesti mitään ihmeellistä. Ehkä tärkein vaatimus on se, että projektia vetää ihminen, jolla on arvostelukykyä erottaa mihin tietoon voi luottaa. Jos kysyt projektipäälliköltä lyhyen selityksen rakenteesta ja tilanteesta suhteessa suunnitelmaan, selviää yleensä nopeasti onko tilanne hyppysissä vai ei.

Rakennutimme aikanaan talon. Vaikka ala oli vieras niin helposti aisti onko homma hallussa vai ei. Ammattilaiset eivät tee paljoa ylimääräisiä liikkeitä ja valmista syntyy. Heillä ei varsinaisesti ole kiire, he eivät säntäile joka suuntaan eivätkä he kuluta kaikkea aikaa puhelimessa tai papereita selaillen. He yksinkertaisesti tietävät mitä ovat tekemässä.

Esimerkiksi Länsimetron viivästymisen selitykseksi on nyt tarjottu myöhässä tilattuja savuluukkuja ja järjestelmien testausta (HS, Yle, Iltalehti). Viivästyksen syy ei ole mikään yksittäinen komponentti eikä niiden testaus, vaan se, ettei projekti ole pitkään aikaan ole ollut aikataulultaan toteutuskelpoinen. Eräs tuttuni tutustui asiaan pari vuotta sitten ja totesi, ettei metro missään tapauksessa valmistu ajallaan. Viivästys on ollut selvää asiaan tutustuneille.

Mistä on kysymys jos hankkeen johto silti elää uskossa, että kokonaisuus ohjautuu onnellisesti aikataulusatamaan? Selitys on hirvittävän yksinkertainen: projektin vetäjältä puuttuu arvostelukyky. Valitettavasti tällainen kaveri on muiden vedätettävissä.

Jos alat ihmetellä minkä tahansa hankkeen yksityiskohtia niin kysy pari tarkentavaa kysymystä. Yleensä kannattaa ihan käydä tutustumassa pistokokeena pariin yksityiskohtaan ja verrata tilannetta projektisuunnitelmaan. "Näytä minulle tuo luvattu asia."

Jos olet tarkistanut pari yksityiskohtaa ja puheen tasolla saat vastaukseksi;
  • Nyt täytyy ottaa ryhtiliike...
  • ...tai homma haltuun...
  • ...tehdä äksönpointit...
  • ...laatia kriisisuunnitelma...
  • ...alkaa sykkimään...
  • ...ja ottaa tämä huoli tosissaan...
Näistä voit olla lähes vakuuttunut, että puhuja ei tiedä mitä on tapahtumassa tai missä edes ollaan. Voit vielä varmistaa onko kyseessä tuuliviiri kysymällä täytyisikö nyt liikkua täysin päinvastaiseen suuntaan kuin uskot.

Kommentit