Kun kohtuus unohtui

Kun tuulivoimasta unohtui kohtuus

Max Weberin kuuluisan teorian mukaan kapitalismin synnyssä protestanttinen kalvinistinen loputon tarve näyttää menestystä yhdistyi työetiikan muodossa mammonan keräämiseen aiheuttaen tämän kohtuuden puutteen. Kapitalistinen toimintamalli vaatii arvopohjaisen ja eettisesti kestävän yhteiskunnan ympärilleen. Tällöin tilanne ei riistäydy hallinnasta.

Tuulivoimaa on rakenneltu Suomessa satoja vuosia. Esimerkiksi vuosina 2001-2002 Helsinki laati Suomen suurimman virkakoneiston tukemana ammattimaisen arvion Helsingin eteen sijoitettavista tuulivoimapuistoista. Tämä on todennäköisesti Suomen ainoa vastaava, joka kestää kansainvälisen tason vertailun. Päättäjät miettivät ja päättivät, että hyödyt ja arvokompromissit eivät ole sopivassa suhteessa. Yhtään voimapuistoa ei Helsinkiin ole rakennettu. Tieto levisi noin sadan kilometrin säteellä Helsingistä.

Helsingin analyysi on ammattitaidon, puolueettomuuden, eettisyyden ja yleisen laadun osalta omalla tasollaan. Se on esimerkki kestävästä tavasta toimia. Sitten meni vuosia. Kuten Taru Sormusten Herrasta kirjassa, mahtisormus hukkui ja se unohdettiin.


On kulunut 14 vuotta siitä kun Helsinki teki omat analyysinsä. Monet kestävää kehitystä kannattavat yhä ajattelevat, että näin tuulivoimaa edistetään. Ajattelussa on yksi virhe: muualla ei ole koneistoa ja ammattitaitoa tehdä yhtä laadukasta työtä. Esimerkkinä maisemavaikutuksen arvion saattaa laatia puutarhuri ja kuvat on ottanut keskeltä metsää moraaliltaan joustava liikemies, melumallin laati viemärisuunnittelija ja luontoarviossa ei edes jakseta käydä tutkimassa paikkaa kun joutuisi liikaa liikkumaan luonnossa.

Helsinkiin kukaan ei kehtaisi sellaisia selvityksiä tarjota. Tavallisella kunnalla on kuitenkin vain muutama kymmenen työntekijää. Voimalahanketta arvio ehkä yksi nokikolari ja maanviljelijä. Miten he voivat tietää, että esitetty materiaali on tarkoitushakuinen?

Olen katsellut mitä Suomessa tapahtuu. Perustan sosiaalisen median avoimen keskusteluryhmän ja ehdotan tuulivoimapuistoa Seurasaareen. Paljasjalkaisena helsinkikäisenä tiedän täsmälleen, että se ei ole kohtuullista. Vastuullisesti ajattelevat ihmiset kysyvät olenko hullu? Vastaan kysymyksellä: miksi Seurasaareen ei muka voi rakentaa 12 kappaletta 250-metrisiä tuulivoimaloita?

Ongelma on juuri siinä, että on huomattavan vaikea vastata, jos unohtaa kohtuuden. Hanke täyttää kaikki muodolliset kriteerit. On riittävä turvaetäisyys, ei muka vaikuta Kaskisaaren ja Lehtisaaren rantatonttien arvoon, ääni ei muka kuulu veden yli presidentin ja pääministerin virka-asuntoon, ei ole uhanalaisia lajeja joita suojella, ei ole osoitettu vaikutusta virkistyskäyttöön, ei ole lintujen muuttoreitillä, jne.

Muodollisten kriteerien mukaan Seurasaaren voi muuttaa tuulivoima-alueeksi jos päättäjä haluaa. Tarvitaan vaan vähättelyä: pyh! Eli pyh rantatonttien omistajat olette NIMBYjä, pyh kulttuuri-ihmiset noita lahoavia mökkejä löytyy joka paikasta, pyh luontoihmiset ihan vakiolajit siellä on, pyh maisema-arkkitehdit maisema muuttuu aina, jne. Ja sitten vastahyökkäkys: hei te muutama fanaattinen vastustaja ajatelkaa lapsia ja puhdasta hyvää energiaa! Pieniä uhrauksia täytyy tehdä. Nyt suu kiinni - olette väärässä.

Sama pätee vaikkapa korkeasaareen ja keskuspuistoon jos kohtuus unohtuu. Mutta miksi se unohtuu?

Tuulihankkeita on nyt yritystukien kilpajuoksussa liikeellä ainakin viisi kertaa enemmän kuin voi saada rahaa. Liikkeellä on liikemiehiä lupaamassa köyhille kunnille ja kaupungeille perättömiä miljoonia yhteisö- ja kiinteisöveroa pienistäkin tuulivoima-alueista. Miljoonia ei ole tulossa ja laskelmat eivät kestä kriittistä tarkastelua. Köyhät heikossa asemassa olevat kunnat ovat liian alttiita sulkemaan korvansa. Tämä ei päde kaikkiin toimijoihin, mutta mistä voi erottaa kohtuuttoman toimijan? Mistä voit enää erottaa milloin vastustus on perusteltua?

Häikäilemätön rahantavoittelu johtaa siihen, että ollaan uhraamassa joidenkin seurasaari tai keskuspuisto ja usein vielä väärin valehdelluin perustein.

Tapaan sosiaalisessa mediassa kaksi Jannea. He vihaavat toisiaan. Toinen Janne puolustaa omaa keskuspuistoaan kaukana Helsingistä. Hän on kääntänyt kaikki kivet ja yrittää kertoa, että olette nyt uhraamassa jotain sellaista, jota ei tulisi tehdä. Hän yrittää kertoa, että hyöty on nyt liian pieni haittaan nähden. Te naurajat joudutte hänen asemaansa kun käsken, että uhrataan Seurasaari.

Suomessa on tällä hetkellä vallalla kestämätön tapa rakentaa tuulivoimaloita Suomeen. Tämä mekanismi riistää suomalaisia arvoja. Kaksi kaupallista tahoa maksaa raporteista keskenään ja kyse on arvoriistosta. Saat kaupaksi eniten arvoja riistävän raportin. Valtio katselee sivusta ja asettaa yksittäisiä raja-arvoja, mutta sillä tavalla Seurasaari ei olisi Helsingissä pelastunut.

Monessa kunnassa liikemies ostaa arvion erillään osa-alueittain ja tulos on maksajan intressin mukainen: saada hanke läpi. Yhdistettynä perättömiin lupauksiin ja kummallisiin keinoihin, monessa tuulivoimahankkeessa ollaan nyt tuhoamassa niitä arvoja, joita kuuluu suomalaiseen perintöön; yksityisyys, rauha, maisema, luontoarvot, oikeudenmukaisuus, kohtuus, tasapuolisuus, demokratia.

Tämä johtuu sairaasta kilpajuoksusta liian hyvästä tukirahasta. Vaaleissa lobbarit pyytävät lisää rahaa tähän mankeliin. Maaperä tukirahalle on samantapainen, joka Max Weberin mukaan loi kapitalismin. Ja nyt meiltä puuttuu maan kattava arvopohjainen viitekehys arvioida hankkeet kestävästi.

Valtaosa tuulivoiman vastustajista puolustaa omaa keskuspuistoaan ja seurasaartaan. Tämä malli on rakenteellisesti virheellinen. Nyt on aika puhaltaa tämä peli poikki.

Tuulivoimarakentamisen pelisäännöt osataan laatia Helsingissä ja näyttää mallia miten tuulivoimaa analysoidaan kokonaisuutena. Helsingin koneiston ammattitaidolla osattaisiin hetkessä arvioida kaikki Suomen sadat hankkeet. Alussa heiltä putoaisi leuka pöydälle laadun nähdessään, mutta heti sen jälkeen tuulivoimarakentamiseen palaisi kohtuus.

Tuulivoimahankkeissa ei tarvitse laskea yksittäisiä raja-aitoja vaan tarvitaan kohtuus. Tarvitaan ammattitaito arvioida hakemukset ja näyttää mallia miten tasapainoilu eri arvojen välillä tulee tehdä.

Kommentit

  1. Maisemaselvitys on tehty niissä tuulivoimaprojekteissa, jotka vaativat yva-prosessin. Yva-selostukset tehdään kuitenkin tuulivoimaa rakentavan yhtiön toimesta ja kustannuksella, jolloin tulokset tiedetään jo etukäteen. Jokainen yhtiö pyrkii tietenkin tekemään sellaisen yva-selostuksen, että se palvelee häntä itseään ensimmäisenä.

    ELY-keskukset arvioivat ja hyväksyvät (tai hylkäävät) nämä selostukset. ELY-keskukset eivät kuitenkaan tee päätöksiä siitä onko jokin selvitetty asia oikein selvitetty tai onko hanke hyväksyttävissä vai ei. He vain analysoivat onko asioita selvitetty riittävästi. Selvitykset voivat kyllä sisällöltään olla mitä vain, mutta ELY-keskukset eivät selvitysten sisältöön paljon puutu, kunhan selvityksiä määrällisesti on tarpeeksi.

    Kun jonkun tuulivoimaprojektin yva-selostus on ELY-keskuksen hyväksymä, kunnissa halutaan sekä virkamiesten että päättäjien toimesta usein ymmärtää, että hanke on jo periaatteessa hyväksytty rakennettavaksi. Paikalliset asukkaat voivat tehdä yva-selostuksiin humautuksia, mutta ne ovat vain huomautuksia, jotka useimmiten sivutetaan. Kunnan kaavoittaja voi ne lukea, mutta ei sen kummempaa. Poliittiset päättäjät eivät vaivaudu yleensä paljon asioita miettimään ja selvittämään, vaan kuuntelevat mitä esittelevä virkamies asiasta ehdottaa.

    Ilman kansalaisjärjestöjen aktiivisutta kaikki tuulivoimahankkeet olisivat menneet sellaisenaan läpi. Kokemuksesta tiedän, että kansalaisjärjestöjä ei varsinkaan aluksi haluttu kuulla ollenkaan. Heitä on pidetty jonkinlaisena häirikkönä. Mutta, kun tarpeeksi paljon jaksaa tuoda faktoja esille, alkavat ihmiset kuitenkin yhä enemmän uskomaan myös muita tahoja kuin joitain muka ”asiantuntija-virkamiehiä” tai tuulivoimayhtiöiden edustajia.

    Ongelma on ollut myös se, että suomalainen lehdistö on ollut aina tähän päivään saakka umpisokea tuulivoiman ongelmille. Toimittajat ovat toistelleet tuulivoimatoimijoiden ja vihreän eliitin fraaseja tosiasioina ja vastapuolen kirjoituksia on ollut vaikeata saada julkaistuksi.

    Aivan viime aikoina on ”tuuli kääntynyt”. Tuulivoimatoimijoiden vihreät valheet ovat alkaneet paljasta ja valtamediakin on rohkaistunut, ainakin osaksi, kyseenalaistamaan tuulivoiman turhuuden.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti