Mitä enemmän itse oppii muilta, sitä nöyremmäksi tulee ymmärtäessään, miten vähän oikeasti tietää. Ihmisiä ajavat eteenpäin kovin monenlaiset motiivit. Saan itse eniten kun opin uusia kuvakulmia tai tapoja nähdä monimutkaiset asiat.
Ihmiset ovat hämmästyttävän sokeita omalle tavalleen jäsentää maailma. Sokeus koskee meitä kaikkia, koska ymmärrämme maailmasta niin vähän. Vielä vähemmän ymmärrämme siitä, miten muut maailman näkevät. On helppo kerätä ympärilleen ihmisiä, jotka näkevät maailman samalla tavalla ja ajatuksellisesti kuplautua vahvistusharhaan, että muut ovat yksinkertaisesti väärässä. Vaikka tällainen heimoutuminen on jollain tavalla inhimillisesti tyydyttävää, on se samalla monella tavalla rajoittavaa.
Ihmisten yhteisessä ponnistelussa on jotakin taikaa. Taikuus johtunee osittain siitä, että omien heikkouksien ja vahvuuksien kunnollinen tunteminen hyvin hankalaa. Vastaan tulee oman ajattelun rajoitteet. Mistä tiedät mikä on olennaista kun ymmärrät kaikesta niin vähän?
Eräs muusikko totesi hienosti, että uran menestynein bändi syntyi huonoista muusikoista. He olivat niin huonoja ja puutteellisia, että heidän oli pakko uskaltaa nojata toisiinsa. Syntyi jotain enemmän kuin osiensa summa.
Liian vahva luottamus oman ajattelun voimaan nähdäkseni tukahduttaa ympärillä piilevän mahdollisuuden. Joskus käy jopa niin, että vahvimmin itseä esiin nostavan asiantuntijan poistaminen tiimistä nostaa kaikkien suorituskykyä. Suurin hyppäys tulee poistamalla omaa asemaa pönkittävä muiden heikkouksia hyödyntävä henkilö.
Mielestäni sama pätee kaikkeen yhteiseen tekemisiin urheilusta alkaen. Haaste on siinä, että on hyvin hankala ymmärtää mitä kaikkea lahjakkuutta kokonaisuus vaatii. Kun lahjakkuudet yhdistyvät sopivasti ja ajatus virtaa, syntyy kevyesti lähes mitä tahansa. Omaan ylivertaisuuteen tuudittautuminen on kenelle tahansa vaarallista. Toisten osaamista ja näkökulmia on syytä kunnioittaa ja kuunnella.
Voisin käyttää termiä kognition johtaminen. Myös ajatuksen johtaminen voisi tulla kysymykseen. Ajatus on kuitenkin kognitiota rajoittavampi käsite. Kognition johtamisella voi parhaimmillaan käydä siten, että muut eivät ainoastaan toteuta niitä asioita joita pyydät, vaan saattaa syntyä jotain mitä et olisi voinut kuvitella. Tällöin päästään irti siitä, että toimintaa ohjaa yhden ajattelijan puutteet.
Aivan helppoa vapaana virtaavan ajattelun johtaminen ei ole. Itseorganisoituvista tiimeistä ja ketteristä menetelmistä en ole varsinaisesti löytänyt mitään yhtä toimintamuotoa, jolla sen saisi aikaan. Ajatusten kamppailu on joillekin myös stressaava tilanne. Erään organisaation muutoksesta liian matalaan organisaation fiksuna kommenttina oli: "Lopulta ihmisille päätöksenteon suhteita ei voi joka kerta neuvotella nollasta uudelleen."
Kokonaisuuden kannalta hölmön lopputuloksen kyllä tunnistaa, mutta on paljon hankalampi löytää ratkaisu millä siihen ei päädytä uudestaan. Tarina epäonnistumisen syistä on helppo keksiä, mutta onko se varsinaisesti totta? Miten saat kognitiota johdettua siten, että se kiertää jatkossa vastaavat miinat?
Ihmiset ovat hämmästyttävän sokeita omalle tavalleen jäsentää maailma. Sokeus koskee meitä kaikkia, koska ymmärrämme maailmasta niin vähän. Vielä vähemmän ymmärrämme siitä, miten muut maailman näkevät. On helppo kerätä ympärilleen ihmisiä, jotka näkevät maailman samalla tavalla ja ajatuksellisesti kuplautua vahvistusharhaan, että muut ovat yksinkertaisesti väärässä. Vaikka tällainen heimoutuminen on jollain tavalla inhimillisesti tyydyttävää, on se samalla monella tavalla rajoittavaa.
Ihmisten yhteisessä ponnistelussa on jotakin taikaa. Taikuus johtunee osittain siitä, että omien heikkouksien ja vahvuuksien kunnollinen tunteminen hyvin hankalaa. Vastaan tulee oman ajattelun rajoitteet. Mistä tiedät mikä on olennaista kun ymmärrät kaikesta niin vähän?
Eräs muusikko totesi hienosti, että uran menestynein bändi syntyi huonoista muusikoista. He olivat niin huonoja ja puutteellisia, että heidän oli pakko uskaltaa nojata toisiinsa. Syntyi jotain enemmän kuin osiensa summa.
Liian vahva luottamus oman ajattelun voimaan nähdäkseni tukahduttaa ympärillä piilevän mahdollisuuden. Joskus käy jopa niin, että vahvimmin itseä esiin nostavan asiantuntijan poistaminen tiimistä nostaa kaikkien suorituskykyä. Suurin hyppäys tulee poistamalla omaa asemaa pönkittävä muiden heikkouksia hyödyntävä henkilö.
Mielestäni sama pätee kaikkeen yhteiseen tekemisiin urheilusta alkaen. Haaste on siinä, että on hyvin hankala ymmärtää mitä kaikkea lahjakkuutta kokonaisuus vaatii. Kun lahjakkuudet yhdistyvät sopivasti ja ajatus virtaa, syntyy kevyesti lähes mitä tahansa. Omaan ylivertaisuuteen tuudittautuminen on kenelle tahansa vaarallista. Toisten osaamista ja näkökulmia on syytä kunnioittaa ja kuunnella.
Voisin käyttää termiä kognition johtaminen. Myös ajatuksen johtaminen voisi tulla kysymykseen. Ajatus on kuitenkin kognitiota rajoittavampi käsite. Kognition johtamisella voi parhaimmillaan käydä siten, että muut eivät ainoastaan toteuta niitä asioita joita pyydät, vaan saattaa syntyä jotain mitä et olisi voinut kuvitella. Tällöin päästään irti siitä, että toimintaa ohjaa yhden ajattelijan puutteet.
Aivan helppoa vapaana virtaavan ajattelun johtaminen ei ole. Itseorganisoituvista tiimeistä ja ketteristä menetelmistä en ole varsinaisesti löytänyt mitään yhtä toimintamuotoa, jolla sen saisi aikaan. Ajatusten kamppailu on joillekin myös stressaava tilanne. Erään organisaation muutoksesta liian matalaan organisaation fiksuna kommenttina oli: "Lopulta ihmisille päätöksenteon suhteita ei voi joka kerta neuvotella nollasta uudelleen."
Kokonaisuuden kannalta hölmön lopputuloksen kyllä tunnistaa, mutta on paljon hankalampi löytää ratkaisu millä siihen ei päädytä uudestaan. Tarina epäonnistumisen syistä on helppo keksiä, mutta onko se varsinaisesti totta? Miten saat kognitiota johdettua siten, että se kiertää jatkossa vastaavat miinat?
Kommentit
Lähetä kommentti