Helsingin Sanomat töppäilee

Helsingin Sanomat otsikoi uutisen "Valtiot tukevat yhä saastuttajia" (Helsingin Sanomat 16.11.2015). Tekstissä kerrotaan: "Energiaverotuet ovat valtion elokuussa julkaiseman talousarvion mukaan 2,1 miljardia euroa. Uusiutuvan energian tuet ovat noin 250 miljoonaa euroa."

Tästä saa täysin väärän kuvan kokonaisuudesta. Ikään kuin uusiutuvaa tuettaisiin vähän ja muuta energiatuotantoa paljon.

Uusiutuvan energian tuet ovat vuonna 2015 pääosin tuulivoimatukia. Tuulivoiman takuuhinta on vuonna 2015 ollut 105,3 €/MWh ja markkinahinta keskimäärin alle 30 €/MWh. Valtio maksaa erotuksen, eli noin 75 €/MWh.

Suomen energiakulutus vuonna 2015 on noin 380 TWh eli 380 000 000 MWh (Tilastokeskus: vajaa 1370 PJ = 380 TWh). Jos tukisimme tänä vuonna kaikkea energiakäyttöä saman verran kuin tuulivoimaa, hintalappu olisi noin 28 miljardia euroa joka vuosi (380 000 000 MWh x 75 €/MWh = 28 500 000 000 €).

Toivottavasti jokainen ymmärtää, ettei meillä ole varaa tukea energiatuotantoa 28 miljardilla vuosittain. Toivottavasti maamme valtalehti ei kirjoita noin harhaanjohtavia kirjoituksia näin keskeisistä asioista.

Suosittelen lukemaan kirjoituksen IMF Report On $5.3 Trillion In Energy Subsidies; Careful, It's Not Quite What You Think (Forbes).

Kommentit