Liikenne sähköistyy nyt nopeammin kuin VTT ennusti vuodelle 2030

Liikenteen sähköistymisestä puhuttu pitkään mutta ensi vuonna muutosvauhti tulee yllättämään monet Suomessa. Tuoreita traficomin uusien autojen rekisteröintitilastoja katsoessa selviää että muiden kuin bensiini- ja diesel-käyttöisten henkilöautojen osuus oli marraskuussa jo 13%. Esimerkiksi VTT:n laskentamalli muutama vuosi takaperin ennustaa, että 10% osuus uusmyynnistä saavutettaisiin vasta vuonna 2030:


Vielä vuosi sitten tavallisten autojen valikoimista oli hankala löytää sähköautoa tai ladattavaa hybridiä mutta vuodessa tilanne on muuttunut. On painotettava sitä, että nyt myyntiin tulleita malleja on rekisteröity vielä melko vähän mutta myyty paljon. Tämä ennakoi sitä, että ensi vuosi tulee olemaan monelle yllätys miten nopeasti liikenne sähköistyy uusien autojen osalta.

Pidän täysin varmana että VTT:n vuoden 2030 ennuste ylitetään jo ensi vuonna heittämällä. Liikenne sähköistyy nyt ennusteita nopeammin ja malliston muutosnopeudesta saa kuvaa esimerkiksi teknologiateollisuuden katsauksesta.



Kommentit