Miten uskomukset tulivat THL ennustemalleihin

Kolme kuukautta sitten laadittujen Suomen hallituksen käyttämien koronavirusepidemian ennustemallien mukaan maassamme pitäisi nyt olla miljoonia koronavirustartuntoja.

Todettuja tartuntoja on Suomessa tänään 7172 eli todellinen tartuntojen yhteismäärä lienee alle 20 000. Miten on mahdollista että ennustevirhe on paisunut satakertaiseksi reilussa kolmessa kuukaudessa? Se johtuu oudosta uskomuksesta joka ennustemalliin syötettiin maaliskuussa.

Maaliskuun 2020 malleissa THL oletti että oireettomia tartunnan saaneita on 80 kertainen määrä todettuihin tapauksiin nähden (THL 12.5.: sivu 16). Tämä uskomus ei perustunut mihinkään mittaustulokseen ja se sisältää ainakin kymmenkertaisen virheen yläkanttiin. Kaikki muut parametrit, kuten taudin vaarallisuus, arvioitiin siis tämän uskomuksen vuoksi yhtä pahasti alakanttiin.

  • Valtioneuvoston käyttämässä epidemiamallissa uskottiin, että Wuhanissa korona pysähtyi laumasuojaan. Kukaan ei kysynyt miten ihmeessä räjähdysmäisesti miljooniin ihmisiin levinnyt virus ei levinnyt mualle Kiinaan.

Tälle uskomukselle ei ole tieteellistä lähdettä eikä sitä selvästi tarkistettu ristiin muiden tietolähteiden kanssa. Aiheeseen liittyvät seuraavat dokumentit (THL 20.3., THL 12.5.) sekä asiaa pohtinut blogikirjoitus.

Kysellessäni mistä tällaiset monikymmenkertaiset oireettomien uskomukset ovat peräisin sain viitteeksi kaksi lähdettä (Time 27.1.Lancet 31.1). Ymmärrän että noin saattoi ajatella tammikuun lopussa mutta THL mallit luotiin maaliskuussa ja silloin oli selvää että tauti tukahtui pakkokeinojen kautta (Zunyou 22.4.,Wang 6.3.Pueyo 19.3.).

Erityisen outoa on mielestäni se miksi tämä epätieteellinen uskomus eli Suomessa kesään 2020 saakka.

Lisää luettavaaAiemmat blogikirjoitukseniVNK 2020/31,  THL 20.3., THL 12.5.Blogi: THL ja jatkuva salailuTwitter: AiveloRuotsissa uskottiin samoinLauri Kauppilan kalvosarja THL mallista


Kommentit