Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2018.

Polkupyörätunneli töölönlahdelle

Kuva
Julkisuudessa on viime päivinä pohdittu polkupyörille tarkoitetun sillan tai tunnelin rakentamista Helsingin päärautatieasemalle (Helsinki, Helsingin Sanomat). Olen miettinyt mistä syystä kevyen liikenteen tunnelia ei ole rakennettu hieman pohjoisemmaksi yhdistämään töölönlahti hakaniemeen nykyistä vesitunnelin reunaa pitkin.



Sampo Kytömäki on ottanut kohteesta mainioita kuvia jotka löytyvät täältä ja samaa on ehdottettu myös kansalaispuisto-suunnitelmassa. Kuvittelisin, että valtaosan pyöräkaudesta tunneli tuossa kohtaa palvelisi melko laajaa käyttäjäjoukkoa. Nykyisin Töölönlahdelta Hakaniemeen joutuu nousemaan linnunlaulun mäen päälle saakka.

Onkohan Helsinki selvittänyt tämän vaihtoehdon?

Määräytyykö kaupungin asukasmäärä päätöksellä

Kuva
Määräytyykö kaupungin asukasluku päätöksellä rakentaa taloja? Talothan täyttyvät asukkaista, koska kaupungissa yksikään huoneisto ei jää tyhjilleen? Vai rakennetaanko kaupunkiin taloja sen verran kuin ihmisiä saapuu? Tämä kysymys palasi mieleen kun luin Osmo Soininvaaran kirjoituksen Helsingin väestönkasvua ei ennusteta vaan suunnitellaan. Puutun ansiokkaan kirjoituksen kärjistykseen:
Soininvaara on sikäli oikeassa, että Helsingin tekemillä päätöksillä on suuri vaikutus miten paljon uusia asukkaita kaupunkiin voi mahtua. Helsingin sanomat pohti väestöennusteita ja toteumia viime vuonna toisesta näkövinkkelistä (Helsingin Sanomat). On järkevää, että kunnat varautuvat suurempaan kasvuun kuin on todennäköistä. Jos ihan kaikki kaavoitettu heti rakennetaan, on kaavoitettu eli päätetty rakentaa liian vähän.

Soininvaaran lainaus yllä on ajatuksena silti liian Helsinki-keskeinen ja provokatiivinen. Jokainen ihminen lopulta päättää missä hän asuu ja Helsingin lisäksi esimerkiksi Espoo ja Van…

Helsinki-Tallinna tunneli

Kuva
Helsinki on noussut Euroopan vilkkaimmaksi satamaksi matkustajaliikenteellä mitattuna. Vilkas liikenne Helsingin ja Tallinnan välillä on nostanut keskusteluun mahdollisuuden rautatietunnelista kaupunkien välillä (tunneli). Tässä tekstissä käyn läpi Helsinki-Tallinna laivaliikenteen mittaluokkaa.

Kokonaisuutena Suomen kansainvälinen henkilöliikenne jakautuu noin puoliksi lento- ja laivaliikenteen välille. Helsingin ja Tallinnan välinen laivaliikenne on kasvanut yhdeksän miljoonan henkilömatkan ja vajaan kahden miljoonan ajoneuvomatkaan eli se edustaa lähes kolmasosaa koko maan kansainvälisestä henkilöliikenteestä. 


Helsinki-Tallinna liikenne on pientä verrattuna Suomen sisäisen joukkoliikenteen 500 miljoonaan vuosittaiseen matkaan tai autoilun 3 miljardiin matkaan, mutta jossain suhteessa kaukoliikennejunien noin 60 miljoonaan matkaan (rautatie), (kulkuosuudet), (satama). Helsinki-Tallinna liikenne on suurempi kuin junaliikenne Helsinki-Tampere ja Helsinki-Lahti välillä yhteensä.


Lai…

Ympäristöasenteet ja kaupunkikehitys Helsingissä ja Vantaalla

Kuva
Silmiini sattui kyselytutkimuksesta tehty raportti Ympäristöasenteet ja kaupunkikehitys Helsingissä ja Vantaalla (ks). Poimin laajasta raportista tulosten visualisointeja nopeasti selattavaan muotoon. Vastaavat kyselyt ovat mielestäni hyviä jos haluaa ymmärtää esimerkiksi miten yleisiä omat mielipiteet eri aihepiireistä ovat. Aloitetaan siitä kenen vastauksiin tulokset perustuvat:



Sitten mielipidejakaumat kaupunkikehityksestä ja liikenteestä: